Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uuden blogin aloitus

Tehdäänpäs Valalle ja Cillalle uusi blogi. Koiraharrastelut erityisesti kilpailumielessä ovat jääneet vähemmälle, me ollaan keskitytty lenkkeilemään ja muuten vaan olemaan. Lapsiperheen arjessa on täytynyt todeta, että aika ei riitä ihan kaikkeen. Tai en tiedä onko ongelma enemmänkin ajankäytössä. Vala on jo 9-vuotias ja Cillakin täyttää seitsemän vuotta kesällä. Katsotaan ehditäänkö Valan vanhuuden päivillä vielä koekentällä käväistä, Cillalla tietysti iän puolesta aikaa voisi kuvitella olevan piirun verran enemmän. Tokon lisäksi hiukan kiinnostaisi kohta virallistuva Rally-Toko. Mutta luulen, että kovin moneen juttuun en voi keskittyä kerrallaan.Vanha blogi löytyy osoitteesta http://valpero.vuodatus.net.